maanantai 6. lokakuuta 2014

Terveellistä pikaruokaa

Olen jo aikaisemminkin hehkuttanut tällä (linkki!) ohjeella tehtyä pizzapohjaa, mutta hehkutetaas vielä kerran.

Tapahtui tänään aiemmin: Kello lähenteli jo uhkaavasti päivällisaikaa. Olin kokkaillut sekä miehelle että pojalle omat ruoat, mutta siinä tohinassa olin unohtanut että pitäisihän sitä itsekin syödä. (Normaalisti syötäisiin koko perhe samaa ruokaa, mutta pojalla on tällä hetkellä tarkka ruokavalio ruoka-aineallergioiden selvittämisen takia ja mies söi possua jota en taas itse syö.) No, normaalisti olisin turvautunut protskupatukoihin tai leipään sekä protskujuomaan mutta hetken kaappeja tutkiskeltuani päätin pyöräyttää itselleni pizzan.



Kaurajauhoista tehdylle pohjalle levitin hieman ketsuppia, kolme siivua 11 % sulatejuustoa, miniluumutomaatteja sekä paprikaa. Jos minulla olisi ollut kunnolla aikaa, niin ketsupin olisin korvannut itse tehdyllä tomaattikastikkeella ja tuohon täytteeksi olisi voinut paistaa vielä broilerinsuikaleita.



Uunista tultuaan pizza näytti tälle. Hieman aneemisen näköinen, joten toteutukseen plan B..


..lisäämällä salaatin ja kermaviilistä tehdyn valkosipulikastikkeen pizzasta tulikin kotzone! Itse jäin kaipaamaan vielä niitä broilerinsuikaleita, vaikka hyvältä tämä maistui näin kasvisversionakin. Sulatejuusto antoi mukavan täyteläistä makua, kannattaa ehdottomasti kokeilla sitä myös ruoanlaitossa. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti