perjantai 14. marraskuuta 2014

Ms. Fitness 5 - huomenna se alkaa!

Joko muut on yhtä täpinöissään kuin minäkin? Huomenna se siis alkaa, Ms. Fitness 5! :)


Tänään kävin salilla tekemässä viimeisen treenin nykyisellä ohjelmalla. Tänään tuli myöskin viikko tuosta varvasoperaatiosta ja huomenna meinasin uskaltautua vihdoin parin viikon tauon jälkeen jalkatreenin pariin. Uuden ruokavalion ohella odotankin tältä valmennukselta entistä monipuolisempia treeniohjelmia, kyllästyn aika helposti joten kiva päästä tekemään (toivottavasti) uusiakin liikkeitä. Tähän asti oon tehnyt 3-jakoista ohjelmaa 4 päivälle jaettuna, jolloin yksi osa-alue on saanut aina tuplatreenit viikossa. 


Tänään tehtiin taas pientä täydennystä jääkaappiin. Kaupasta kotiutui kasviksia, mehukeittoa, broileria, rahkaa.. kaikkea perus fitnessevästä. Oon muuten ihan superonnellinen, sillä mieskin on päättänyt alkaa katsomaan tarkemmin syömisiään, eli voidaan dieetata nyt yhdessä! Ennenaikaisena synttärilahjana ostin meidän Isille InBody-mittauksen, jossa hän kävi tänään. Muut arvot oli tosi hyvät (mm. rasvaprosentti 13), mutta kehon sisäinen rasva oli niin korkea että mies tais hieman pelästyä ja ymmärtää että ei hänkään voi syödä ihan mitä haluaa.. pientä fiksaamista ruokavalioon ja aerobisen lisäämistä luvassa siis hällekin. Meistä tulee fitnesspariskunta. <3 Tosin meidän tapauksessa tuon sydämen tilalla vois olla salamoita, koska ollaan aika räväköitä persoonia mitä tulee meidän kahdenkeskiseen suhteeseen. Tänään näin salilla pariskunnan, jossa mies opetti naiselle jotain vatsaliikkeitä. Tämä naispuoleinen henkilö sitten koko ajan vaan valitti että ei hän pysty ja mies että teet nyt vaan niinkun hän sanoo ja oot hiljaa. Naureskelin vieressä itekseni että ihankun minä ja mies! :D


Ja jottei tämä päivitys menis nyt ihan fitnesshömpötykseksi, niin tässäpä kuvaa mun iltapalasta. Karkkien lisäksi luvassa ehkä vieläkin suurempaa herkkua, sushia. <3 Tuli siis pidettyä vielä viime metreillä yksi herkkupäivä, vaikka kolmisen viikkoa sitten uhosin että enää en mässyihin koske. No, nyt tulee niihin totaalikielto ja hyvä niin, ilmankin pärjää kyllä.

Läski kuittaa, huomenna otan heti aamusta valmennuksen aloituskuvat ja -mitat ja päivitän ne tänne! Malttaakohan sitä ruveta nukkumaan ennen puolta yötä, jos ohjelmat pamahtais jo sillon omalle Bodycamp-tilille. :P

Muita ketkä on aloittamassa huomenna Ms. Fitnessin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti