maanantai 8. joulukuuta 2014

Lipsuu, lipsuu

Tänään on pitäny meikäläisen dieetti yhtä hyvin kuin naapurin mummon jalka liukkaalla tiellä. Eli ei kovin hyvin.

Kelataanpas hieman taaksepäin. Oon hyväksyny sen, että meillä ei tule koskaan olemaan yhtä siistiä kuin niissä tyylikkäissä design-kodeissa, joita sisustuslehdissä näkee. Meillä on a) liikaa eläimiä b) liikaa lapsia c) liian vähän kiinnostusta kokoaikaiseen siivoamiseen. Pyrin kuitenkin pitämään kerran viikossa siivouspäivän, jolloin siivotaan koko talo kerralla ja pitkin viikkoa siivoilen sitten tarvittaessa ja laittelen tiskejä ja muuta pienempää. No, viime viikonloppuna mies oli kipeänä ja kahden lapsen sijaan niitä hoidettavia olikin sitten kolme.. voitte arvata miten mun suunnittelemalle siivouspäivälle kävi siinä vaiheessa. 
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Viime yönä pienempi (lapsista) herätti muutamaan otteeseen. Molemmilla kerroilla annoin maitoa ja painuin takaisin nukkumaan. Kolmannen kerran heräsin kun isommalta oli tipahtanut tutti lattialle. Kävin antamassa tutin pojalle ja jatkoin unia. Heräsin neljännen kerran, kysyin paljonko kello on ja mies vastasi että kahdeksan. Voi paska. Pakko herätä. Lampsin isomman pojan huoneeseen. Poika itki kakat housussa taas kerran. Hyvää maanantaita vaan minulle.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kello on puoli neljä. Olen laittanut isomman pojista syömään. Itse istun lattialla ja syötän pienempää joka on sitterissä. Oma ruokani on vieressä muovirasiassa lähes koskemattomana, pienemmällä on niin kova nälkä että oma syöminen saa odottaa. Mies tulee töistä ja kysyy onko mitään ruokaa. Kehotan laittamaan pakastepitsan uuniin, en ole tänäänkään jaksanut kokata. 
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 Viideltä mies vilkuttaa hyvästiksi ja lähtee ajamaan kohti Helsinkiä. Edessä on iso tiskivuori ja kolme päivää lasten kanssa keskenään. Hermot alkaa kiristyä. Saisipa edes jäätelöä tai jotain. Päätän syödä illallisen jo nyt, ettei herkkuhimo vaan pääse yltymään liian kovaksi. Syön jauhelihariisimössön, pari porkkanaa ja xylitolpastilleja vielä jälkkäriksi. Vieläkin tekee jotain mieli.. tongin kaappeja. Löydän miehen viikonloppuisen karkkipussin jämät. Ratkean. Maistelen sipsejä, yök, en tykkää. Leivon mutakakun, uunista ottaessa se on kuiva kuin saharan aavikko. Hemmetti. Leivon toisen. Siinä vaiheessa olen syönyt taikinaa jo niin paljon, että itse kakku jää syömättä. Kerta se on ensimmäinenkin.


Okei, oikeasti elämäni ei ole noin ankeaa, pääsenhän minä kuitenkin käymään neljä kertaa viikossa salilla ja muutenkin olen päässyt aika helpolla esim. lasten kanssa. Pidemmän päälle voi kuitenkin pienetkin asiat kasautua ja alkaa tuntua ettei mistään tule mitään. Peset koneellisen pyykkiä, mutta silti likaisia on vielä parin koneellisen verran. Siivoat lelut lattialta, ja kohta ne ovat taas hujan hajan. Haluaisit asua siistissä kodissa, mutta aika ja jaksaminen ei vaan millään riitä. Turhaudut. Niin kauan kuin muistan olen ollut tunnesyöjä ja tällaisissa tilanteissa lopputulos on usein se, että ennemmin tai myöhemmin stressi käy vain sietämättömäksi ja repsahdan ahmimaan. Eihän se enää sellaista hullua ruoan mättämistä ole kuin joskus bulimia-aikoina, mutta pakonomaista syömistä kuitenkin. Vähän aikaa sitten tuttuni jakoi Facebookissa linkin, jossa kerrottiin että Suomeenkin on tullut ensimmäinen klinikka "suklaaholisteille". Silloin nauroin mutta en naura enää. Tämän päiväisen perusteella voisin sanoa, että itsellekään ei tekisi yhtään pahaa tuollainen parantola. Olenkin ajatellut, että jatkossa minun on parempi olla kokonaan ilman herkkuja. Vähän niinkuin alkoholistit ovat loppuelämänsä ilman alkoholia. Kyllähän minä varmaan vielä joskus tulen syömään muutakin kuin kanaa ja riisiä (niinkuin tietysti nytkin), mutta ainakin loppuvalmennuksen ajan syön vain sen mitä ohjeissa sanotaan, enkä pidä vapaasyöntipäivää vaikka sellainen annettaisiin.

Hieman on kyllä pettynyt olo, koska olin niin varma etten tulisi repsahtamaan kertaakaan tämän valmennuksen aikana. Olisinhan minä tietysti jouluna tullut syömään joka tapauksessa ohi ruokavalion, ehkä jopa enemmänkin kuin tänään, mutta repsahdus on silti aina repsahdus.


 

Mutta jotta tämä kirjoitus ei olisi pelkkää synkistelyä niin kyllä se elämä on välillä hymyillytkin! Toissapäivänä tein itselleni pitkästä aikaa geelikynnet ja huomennakin on kaikkea kivaa luvassa. Heti aamusta menen salille, myöhemmin kaveri tulee lapsensa kanssa kylään ja sen jälkeen olisi toiselle kaverille tarkoitus laittaa ripsienpidennykset tai ainakin värjätä ripset ja kulmat. Ja huomenna pidän vihdoin myös sen siivouspäivän! Viikonloppuna tulee myös täyteen kuukausi tämän valmennuksen parissa ja saan uuden ruokavalion ja treeniohjelman, niitä odottaessa. :)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti