tiistai 13. tammikuuta 2015

Hiushaaveilua

Minulla, kuten monilla muillakin naisilla, on ollut hiustyylejä laidasta laitaan. Väri on vaihdellut tummasta vaaleaan ja pituus polkkatukasta pidempään hiusmalliin. Nyt kun tyvikasvu alkaa olla jo törkeän pitkä ja viimeisestä hiustenleikkauksestakin on ehtinyt vierähtää yli puoli vuotta, ajattelin että jotain tälle tukalle voisi vihdoin tehdä.

Edestä katsottuna väri on vielä ihan kiva..

..mutta lähempi tarkastelu kertoo karun totuuden.

Itse pidän enemmän vaaleasta tukasta. Ainut miinuspuoli siinä on se, että mikäli haluan välttää kellertävää lopputulosta vaalentamisen jälkeen, on minun käytettävä hopeashampoota ja -hoitoainetta säännöllisesti. Nyt en ole käyttänyt niitä enää moneen kuukauteen, ja hiusten sävy on hyvin lämmin. Olen myös suunnitellut, jos kasvattaisin oman maantienharmaan sävyni takaisin, ja mahdollisesti raidoittaisin sitä hieman vaaleammaksi.


Ylläolevista kuvista tuo keskimmäisin on lemppari, siinä hiukset on sellaiset luonnollisen vaaleat. Valitettavasti tuonkin sävyn saamiseksi on tarvittu viikottaiset hopeatuotteilla läträilyt. Leikkauksen suhteen en tiedä yhtään mitä tekisi, kasvattaako vai leikata taas hieman lyhyemmäksi?

Mielipiteitä? Mietin myös, että antaisin kampaajalle vapaat kädet, mutta hieman sekin pelottaa. Varsinkin, kun minulla ei ole mitään vakiokampaaja, jonka työn jälkeen voisin luottaa sataprosenttisesti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti